Title
Kirjaudu Rekisteröidy
Gramma yritysmessuilla Tulosta Sähköposti

Gramma yritysmessuilla

 

Wirtaa Nuorista – Keuruun pilottihanke järjesti Keuruun yläasteen ja lukion oppilaille suunnatut yritysmessut Keuruun koulukeskuksen isossa salissa keskiviikkona 1.4.2009.  Messuille oli kutsuttu keuruulaisia yrityksiä esittelemään toimintaansa sekä kertomaan työssään tarvittavista ammattialoista ja niihin liittyvästä koulutuksesta. 

Parisenkymmentä yritystä ottikin kohtalaisen lyhyellä varoitusajalla annetun kutsun vastaan.  Edustettuna oli keuruulaista yrityselämää laidasta laitaan – suurista työnantajista yhden henkilön pienyrityksiin.  Erilaisia ammattialoja löytyi käsityöläisistä kirjapainoon ja melkein kaikkea siltä väliltä. 

Kymmenen jälkeen keskiviikkoaamuna iso sali alkoi täyttyä iloisesta hyörinästä, kun yrittäjät saapuivat paikalle messurekvisiittoineen ja alkoivat somistaa messustandeina toimivia pöytiä itsensä näköisiksi.  Tuloksena oli monipuolinen ja iloisenkirjava messuareena banderolleineen, roll-up – julisteineen, esittelyvideoineen ja erilaisine arvontoineen ja kilpailuineen.  Yrittäjät olivat todella panostaneet osallistumiseensa, ja se näkyi erittäin positiivisesti näiden pienimuotoisten messujen ulkoisessa annissa.

Kellon lähestyessä kahtatoista ensimmäiset koululaiset tungeksivat jo innokkaana ovella päästäkseen tutustumaan messujen tarjontaan.  Yläasteen oppilaiden messuvierailut oli opettajien toimesta jaksotettu noin puolen tunnin välein vaihtuviin ryhmiin.  Tämä koettiin yrittäjien taholta hyvin myönteisenä asiana, sillä se takasi jotakuinkin tasaisen vierailijavirran koko iltapäivän ajaksi.  Lukiolaiset sen sijaan saivat hyödyntää messuilla omaa aikaansa – välitunteja ja hyppäreitä.  Tiukasta aikataulustaan huolimatta ilahduttavan monet lukiolaisetkin käyttivät hyväkseen mahdollisuuden tutustua keuruulaiseen yritysmaailmaan.

The Future Is Out There – messut olivat ensimmäinen Keuruulla tässä muodossa järjestetty yritysmessutapahtuma ja samalla pilottikokeilu siitä, miten ajatus otetaan vastaan ja toteutuksessa onnistutaan.  Viime syksynä koululla järjestettiin koulutusmessut, jossa mukana oli lähiseutujen oppilaitoksia sekä muutamia yrityksiä.   Yrittäjiltä saadun palautteen mukaan tällaisille tapahtumille on selvästi tarvetta.  Moni yrittäjä ehdottikin näiden tapahtumien yhdistämistä ja messujen avaamista suuremmalle yleisölle, jotta mukaan saataisiin nuorten tulevaisuuden tekijöiden lisäksi myös tämän hetken jo olemassa olevaa työvoimareserviä. 

Yritysmessuille osallistuivat seuraavat yritykset ja yhteisöt:  Autohuolto V. Santala Ky, Eräopas Markku Jokela, Fontana Spahotel Keurusselkä, Gramma.fi, Jyväskylän ammattiopisto,  Kehittämisyhtiö KeuLink Oy, Kesätyökampanja, Keuruskopio Oy, Keurusseudun LVI-palvelu Oy, Keuruun 4H-yhdistys, Keuruun kaupungin nuorisotoimi, Korpi-Jukolan tila, Kynttiläpaja Kalevantuli, Otavan Kirjapaino Oy, Ponilaakso Oy, QPM Kuntotehdas, Rauta-Maatalous Marko Kuoppala Oy, Reka Kaapeli Oy ja Vaissi Oy.

Messujärjestelyissä Wirtaa Nuorista – pilottihankkeen apuna olivat Keuruun koulukeskus, Keuruun Yrittäjät ry, Keuruun 4H-yhdistys, Keuruun kaupungin nuorisotoimi, Keuruskopio Oy ja Veico Oy.

Wirtaa Nuorista – Keuruun pilottihanke kiittää messuvieraita, näytteilleasettajia sekä kaikkia järjestelyihin osallistuneita tahoja ja toivottaa kaikille aurinkoisia huhtikuun päiviä.  Toivottavasti tapaamme samoissa merkeissä vielä uudelleenkin!

 

- Keulink / Hanna Mäkinen

 
News image

Gramma mukana Kassila-näyttelyssä

Keuruun museossa 6.6. avattu "Matti Kassila - Ohjaaja omalla maallaan" -näyttely kertoo ansioituneen ja merkittävän Haapamäkeläissyntyisen elokuvaohjaaja Matti... Lue lisää

News image

SM-Hiihdot 2010 Keuruu

Gramma oli vahvasti mukana SM-Hiihdoissa Keuruulla 22.-24.1.2010. Gramma tuotti koko kisojen graafisen ilmeen ja siihen liittyvät viestinnän elementit. Gramma... Lue lisää

News image

Avoimet ovet 18.2.2010

Grammalla avoimet ovet Kippavuoresta Varissaareen torstaina 18.2.2010 klo 9-18. Tule tutustumaan toimintaamme, tuotteisiimme ja tekijöihimme. Tervetuloa! Lue lisää

Your are currently browsing this site with Internet Explorer 6 (IE6).

Your current web browser must be updated to version 7 of Internet Explorer (IE7) to take advantage of all of template's capabilities.

Why should I upgrade to Internet Explorer 7? Microsoft has redesigned Internet Explorer from the ground up, with better security, new capabilities, and a whole new interface. Many changes resulted from the feedback of millions of users who tested prerelease versions of the new browser. The most compelling reason to upgrade is the improved security. The Internet of today is not the Internet of five years ago. There are dangers that simply didn't exist back in 2001, when Internet Explorer 6 was released to the world. Internet Explorer 7 makes surfing the web fundamentally safer by offering greater protection against viruses, spyware, and other online risks.

Get free downloads for Internet Explorer 7, including recommended updates as they become available. To download Internet Explorer 7 in the language of your choice, please visit the Internet Explorer 7 worldwide page.